Blogi

Tekoja Karjalasta: Outi Piiroinen

Kuvataiteilija Outi Piiroinen työskentelee kotona päiväsaikaan muun perheen ollessa töissä ja koulussa. – Pyrin työskentelemään arkisin säännöllisesti lasten koulupäivän aikana. Toisinaan työskentelen myös viikonloppuisin, Piiroinen…

Lue lisää

Joensuun Taitelijaseura ry 75 vuotta

Tekoja Karjalasta Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuritoimija -Joensuun Taiteilijaseura on 1945 perustettu ammattikuvataiteilijoiden seura, joka on Suomen viidenneksi suurin. Meille kuuluu yli kaksisataa jäsentä, kertoo seuran tuottaja…

Lue lisää

Hakoniemen residenssi

Tekoja Karjalasta Uusi työskentelytila luovan alan ammattilaisille Oravisalon rauhaan Hakoniemen residenssi Rääkkylän Oravisalossa tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden asua ja työskennellä keskellä kaunista pohjoisen Saimaan saaristoa. Tekoja…

Lue lisää

Kuvattu Karjala -tutkimushanke

Tekoja Karjalasta Karjalaisuuden tutkimuksessa on perinteisesti keskittynyt muun muassa laulujen, runouden ja kirjallisuuden tutkimukseen. Karjalaista kuvataidettakin on tutkittu, mutta valokuva-aineistojen tutkimus on jäänyt vähälle, vaikka…

Lue lisää

Perheidenpaikka ry 60 vuotta

Tekoja Karjalasta Matalan kynnyksen kulttuuria lapsiperheille Perheidenpaikka ry juhlistaa 60-vuotisjuhlavuottaan lapsiperheille suunnatuilla kulttuuritapahtumilla. Tekoja Karjalasta -sarjassa esittelemme tekijöitä ja hankkeita, jotka ovat saaneet Karjalaisen Kulttuurin…

Lue lisää

SciFest

Tekoja Karjalasta Lasten ja nuorten tiederetki paikallisen huippututkimuksen maailmaan Joensuun Tiedeseuran järjestämä SciFest tekee tiedettä tutuksi lapsille ja nuorille yhdessä paikallisten tieteentekijöiden kanssa. Tekoja Karjalasta…

Lue lisää

Sukkulan sulttaani

Tekoja Karjalasta Sukkulan sulttaani on polvijärveläisen kyläyhdistyksen esikoinen Kolmen polvijärveläisen kylän yhteinen kyläyhdistys tuottaa nyt ihkaensimmäisen näytelmänsä. ”Sukkulan sulttaani” kertoo tarinaa Polvijärven kylistä ja ihmisistä….

Lue lisää

Monola-juhlaviikko

Tekoja Karjalasta Sibeliusta innoittanut Pielisen Karjala ei häpeä New Yorkin rinnalla Monola-juhlaviikolla veneillään Sibeliuksen jalanjäljillä Monolan aitalle, jonka Monola-seura kunnosti paikkakunnalla vuosikymmeniä käydyn keskustelun ja…

Lue lisää

Maarianvaaran kyläteos

Tekoja Karjalasta Pyhiinvaeltaja laittaa Maarianvaaran rehevän elämän kansien väliin Maarianvaaran kyläteos on tangokuninkaanakin tunnetun Erkki Räsäsen henkilökohtainen kertomus rakkaasta kotiseudustaan. Tekoja Karjalasta -sarjassa esittelemme tekijöitä…

Lue lisää