Kontiolahdessa Höytäisellä rantamökin pirtissä istuu kiireinen, mutta hyväntuulinen kalamies. Ari Lappalainen on filosofian tohtori, tutkija, Suomen Kalastusmuseon asiantuntija ja aktiivinen vapaa-ajan kalastaja.

Uteliaisuus veti Lappalaisen jo nuorena tutkijan polulle ja kalastusharrastus viitoitti tien uralle. Ari on tehnyt useita julkaisuja kalastuksen aiheista. Hänen uusi tutkimus, Kalastuskulttuuri tietoyhteiskunnassa, tulee tekemään mielenkiintoisen katsauksen kalastuksen tilanteeseen Suomessa käyttäen Höytiäistä esimerkkialueena.

– Tutkimusaiheeni juontaa siitä, että nyt viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut suuri tietotekninen mullistus, joka vaikuttaa kaikkiin kalastuskulttuurin osa-alueisiin. Miten muutosten kiihtyminen ilmenee on se, että merkitykset muuttuvat nopeasti. Taloudelliset, sosiaaliset ja tekniset ilmiöt siinä ohessa. Tietoyhteiskunnan harppaukset vaikuttavat siis kaikkeen, kertoo Lappalainen.

Lappalaisen tärkein tutkimusmenetelmä on haastatteluiden tekeminen. Tavoitteena on noin viidenkymmenen kalastajan haastattelu. Haastatteluiden rinnalle hän kaavailee myös kyselyn toteuttamista. Tällä hetkellä hemmoteltavana on haastattelurunko ja tositoimiin hän käy syksyn puolella. Tutkimuksen on tarkoitus valmistua loppusyksystä 2022. Lappalainen tekee yhteistyötä Jyväskylän Yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston kanssa. Tutkimus on kuitenkin hänen itsenäisesti toteutettava työ.

– Haastatteluiden ja kyselyn lisäksi aineistona on arkistolähteet ja kirjallisuus. Nykyään lähdemateriaalia löytyy paljon ja moni materiaali on löydettävissä netistä. Kalastajat ovat olleet yleensä hyvin aktiivisia ja osallistuvat mielellään. Kaikki kalastajaryhmät eli ammattikalastajat, kotitarvekalastajat ja vapaa-ajan kalastajat tulee ottaa tutkimuksessa huomioon. Myös erilaisten kalastuskuntien ja seurojen kanta huomioidaan, kertoo Lappalainen.

Höytiäisellä tutkija on tutuilla vesillä

Näillä vesillä Lappalainen on kalastanut useilla eri menetelmillä ansioksi asti. Nykyään riittää, kun saalista tulee kotitarpeeksi.

Höytiäinen on Ari Lappalaiselle luonteva valinta tutkimuksen alueeksi. Samoilla vesillä hän on itsekin pyytänyt kalaa erilaisin menetelmin jo pienestä pojasta lähtien. Tuttuja ovat poukamat, yhteisöt ja kalasaunat.

“Tuhansien järvien maassa” kalastuskulttuuri on hyvin samanlaista kaikilla järvillä. Pääpyyntimenetelmät ovat samanlaisia, kuin jo esihistoriallisella ajalla. Vain teknistä ja materiaalista muutosta on tapahtunut.

– Suomalaisessa kalastuksessa toki löytyy alueellisia eroavaisuuksia. Voisi kuitenkin sanoa, että sellainen yhtenäiskulttuuri on olemassa. Verkot tulevat Thaimaasta, uistimet ovat Rapaloita ja kaikuluotaimet ovat aktiivisessa käytössä. Vertailua voi siis kuitenkin tehdä, kertoo Lappalainen.

Höytiäinen on Suomen 15. suurin järvi ja sijaitsee Juuan, Kontiolahden ja Polvijärven kuntien alueilla. Höytiäisellä on vahvat erikoispiirteet. Järvellä on toteutettu Suomen suurin järvenlasku, 9,5 metriä vuonna 1859. Laskun seurauksena järven pinta-ala pieneni kolmanneksella.

– Jos ajatellaan paikallisia, viimeisen kahden-kolmenkymmenen vuoden aikaisia juttuja, niin yksi kiinnostava on kuhan tulo Höytiäiselle. 90-lukua edeltävän kalastuksen aikaan, se on ollut lähes tuntematon saalis täällä. Pari vuotta sitten Höytiäinen oli jo Suomen paras kuhajärvi. Yksi kalalaji voi aiheuttaa huiman muutoksen. Mainittava myös, että Pro Höytiäisen perustaminen on ollut hyvä kehitysaskel, Lappalainen kertoo.

Höytiäinen on ollut Lappalaisen tutkimuksen kohteena ennenkin. Vuosiin 1980-1990 keskittyneessä väitöskirjassaan hän tutki sisävesikalastuksen muutoksia, Höytiäinen esimerkkialueenaan. Väitöskirja antoi hyvän pohjan ja kasvatti kipinän jatkaa tutkimusta viimeisimmille vuosikymmenille.

Kalastuskulttuuria laajasta näkökulmasta

Kontiolahden satama

Ari Lappalainen kuvailee tarkastelun tapaansa monitieteiseksi.

– Päänäkökulma on kulttuuriekologinen, mutta sovellan sitä kalataloudelliseen ja yhteiskunnalliseen tutkimukseen. Tutkimuksessa otetaan huomioon kokonaisympäristö johon kuuluu luonnonolot ja yhteiskunta. Myöskin kalastajien käytössä olevat resurssit vaikuttavat, eli luonnon resurssit, tieto, tietotekniikka, talous ja sosiaalinen resurssi, Lappalainen summailee ja jatkaa:

– Kalastuskulttuuri tietoyhteiskunnassa on tärkeä tutkimuksen aihe, koska se antaa näkökulmaa päätöksenteolle, neuvonnalle ja ylipäätään kaikille kalatalouden toimijoille. Ajallista syvyyttä ja historiallista näkökulmaa. Kalastuksen merkitys muuttuu koko ajan. Myös kalastajat ja tiedonkulku muuttuu.

Lappalainen on kokenut, että kalastukseen liittyvä päätöksenteko ja lainsäädäntö on ollut hidasta ja ajasta jäljessä tiedon puutteesta johtuen.

– On ollut tyypillistä jo sadan vuoden ajalta, että uusi kalastuslaki on vanha syntyessään. Prosessia voisi nopeuttaa, kun tutkimustulokset olisivat nopeasti hyödynnettävissä kalatalouden tarpeisiin, toteaa Lappalainen.

Yhdeksi tutkimuksen kantavaksi ideaksi Lappalainen nimeää kalastuskulttuurin ominaispiirteiden säilymisen tutkimisen. Säilyykö kulttuuriydin? Säilyykö arvoitus?

– Haluan tutkia miten on säilynyt kalastuksen tieto ja taito. Voisi ajatella, että kun siirrytään kalanviljelyyn, silloin kalastus loppuu, eli loppuu osakulttuuri. Tässä on siis kyse yhden kulttuurinmuodon säilymisestä. Yleinen viestini on herättää pohtimaan mikä on kalastuksen asema nykyisessä maailmassa. Siirrytäänkö yhä teollisempaan ruuan valmistukseen ja tiedetäänkö jo kaikki? Toivoisin, että säilyvyys ja jatkumo olisi mahdollista, Lappalainen kertoo.

Lisää harrastajia toivotaan

Lappalainen suunnittelee vanhan, mutta hyväkuntoisen rysän siirtämistä Suomen Kalastusmuseon kokelmaan.

Ari Lappalaisen oma suhde kalastamiseen on muuttunut vuosien varrella. 80-90-luvulla hän kalasti vielä ansio mielessä, mutta nykyään hänelle riittää omalle lautaselle saatu saalis. Hän on kuitenkin edelleen monipuolinen harrastaja.

– Enää en laita kahdeksaa verkkoa enempää. Heittelen, uistelen ja saatan käydä tuulastamassa. Kaikkea mahdollista mitä kalastuskulttuuri tarjoaa, listaa Lappalainen.

Hänen havaintojen mukaan suomalaisten into kalastusharrastukseen tuntuu olevan hiipumassa tai ainakin muuttumassa.

– Nykyään kalastus ei enää siirry harrastuksena sukupolvelta toiselle. Lasten ja nuorten kalastus on vähenemään päin. Järjestöt kyllä tekevät kovaa työtä, että saataisiin nuoriso harrastuksen pariin. Sanotaan, että jotkut kalastuksen muodot, kuten heittokalastus ja perhokalastus, ovat säilyneet kiinnostavina, mutta monet muut perinteisemmät ovat katoamassa. Se ehkä liittyy myös saaliin merkityksen muuttumiseen. Passiivisella pyydyksellä kalastaminen alkaa olla niin vähäistä, että tässä alkaa olla nuori kalastaja itsekin siinä porukassa, naurahtaa Lappalainen.

Ilman saalistakin jäänyt kalastusreissu voi olla onnistunut, kun haetaan kokonaisvaltaista luontokokemusta.

– Järveen liittyy yhä mystiikkaa, tekniikan kehityksestä huolimatta. Eivätkä kaikki välitä tekniikan suomista apuvälineistä. Iso vesi ja pinnanalainen kiehtoo, Lappalainen sanoo ja jatkaa:

– Yksi näkökulma tutkimuksessa on ihmisen luontosuhde. Siihen kuuluu mielestäni mm. vesien tila, kalavesien hoitopyynti ja lähiruoka. Monet sellaiset asiat joilla on yhteys luonnon hyvinvointiin. Eli kalastusta laajemmin tutkimus voi kertoa meidän suhteesta luontoon.

Lappalainen on vuosien varrella oppinut tehokkaaksi järvikalojen hyödyntäjäksi. Kalaa on mennyt purkkiin, pannulle ja savustimeen, eikä huonoja kaloja olekaan, kun löytää oikean menetelmän.

– Yksi hyvä vinkki on savukalatahna. Itse muun muassa pyydän lahnoja ja savustan. Sitten lahnat myllyn läpi ja suolaa mukaan. Sitä tahnaa voi käyttää niin monella tavalla, vaikka leivän päällä. Opin tämän kalastaja-kirjailijalta Jouko Puhakalta, vinkkaa Lappalainen.

Kysyttäessä Lappalaisen kiteytystä kalastuskulttuurin tutkimuksesta hän vastaa pilke silmäkulmassaan:
– Kalastuksessakin tieto lisää tuskaa, ja uudet innovatiiviset ratkaisut luovat uusia ongelmia innovatiivisesti ratkaistaviksi.