Pienistä keramiikkakappaleista muodostetut taideteokset tervehtivät kulkijaa vanhan puutalon pihassa luonnonkauniissa Rääkkylän Koivuniemessä. Mosaiikkitaideteokset ovat talon isännän, irlantilaislähtöisen taiteilijan Patrick Wardin käsialaa.

Sisällä puutalossa vastaan juoksevat iloisesti häntäänsä heiluttavat koirat. Myös monet Wardin teoksista esittävät eläimiä.

– Eläimet ovat niin erilaisia kuin ihmiset. Pidän väreistä ja siitä, miten ne juoksevat tai istuvat puussa. Siitä on tullut minulle sellainen haaste, että pystynkö tekemään vaikkapa pehmeän turkin kovasta mosaiikista, hän kertoo.

Mosaiikkitaiteen rinnalla Ward tekee taideteoksia myös toisesta kovasta materiaalista – metallista – johon hän tutustui jo kouluikäisenä, sillä arveli metallinkäsittelytaidoista olevan hyötyä tulevaisuudessa putkimiehen ammatissa.

Putkitöiden sijaan hän päätyi taidekouluun ja sai työpaikan pronssitaidetehtaasta Dublinista. Toisten taiteilijoiden työn jäljentäminen ei kuitenkaan tuntunut luontevalta, ja lopulta Wardin vuoden mittaiseksi kaavailtu vierailu Rääkkylään vuonna 2002 johti kokonaan uuteen elämään Suomessa.

Romujen tarinat kiehtovat

Vuosikausia uinunut kipinä metallia kohtaan syttyi uudelleen vuonna 2023, kun Ward valittiin toteuttamaan ulkotaideteosta Maaseudun sivistysliiton hankkeessa. Lopputuloksena syntyi kolme metriä pitkä ja kolme metriä korkea romurautahevonen, joka seisoo ylväänä Rääkkylän Rasivaarassa.

– Ruostunut metalli ja rikkinäiset työkalutkin voivat näyttää vielä kauniilta, jos ne on käsitelty oikein, hän sanoo.

Ward syntyi pienessä irlantilaiskylässä meren rannalla. Kun aallot kuljettivat rantaan roskaa ja kaikenlaista kiinnostavaa materiaalia, nuori poika keräsi kappaleita ja piti niitä aarteinaan. Tänäkin päivänä hän kerää kierrätysmateriaalinsa sieltä, mistä ne milloinkin sattuvat löytymään.

Romuista luopuvat maanviljelijät ovat kertoneet taiteilijalle tarinoita esineiden käyttötarkoituksista ja alkuperästä jopa sukupolvien takaa. Ward haluaakin säilyttää taideteostensa metallikappaleet tunnistettavassa muodossa, jotta niiden kantamat menneiden aikojen tarinat siirtyvät paremmin osaksi teosta. 

– Käytetyssä metallissa on niin paljon historiaa. Pidän siitä ajatuksesta, että joku on omistanut tämän työkalun ja tehnyt sillä tärkeää työtä, hän kertoo.

Toisinaan kappaleen näkeminen synnyttää Wardissa välittömän inspiraation, mutta joskus materiaalit odottavat sopivaa käyttötarkoitusta pitkiäkin aikoja.

Niin kävi muun muassa silloin, kun takapihan vanha puu kaadettiin, ja sahalta tulivat rakennuspuutavaran mukana takaisin myös puun pintakappaleet. Aikansa kaarnaa säilöttyään Ward huomasi, että kaarna on kuin tehty pohjaksi mosaiikkityölle. 

Elämä ei voi olla pelkkää taidetta

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö myönsi tänä vuonna Wardille 30 000 euron arvoisen apurahan taiteelliseen työskentelyyn. Vuoden mittaisen apurahakauden aikana hän tahtoo löytää vastauksia siihen, kuinka keramiikan ja rautaromun voisi yhdistää värikkäiksi, mielenkiintoisiksi ulkoveistoksiksi.

– Minulla on vuosi aikaa miettiä, kokeilla ja oppia. Olen siitä niin kiitollinen, koska tiedän, että tänä vuonna vain vähän kuvataiteilijoita sai työskentelyapurahan.

Kaikesta huolimatta Ward kutsuu itseään ennemmin työmieheksi kuin taiteilijaksi. Nurmikon leikkaaminen ja muut talon askareet tuovat sopivasti tasapainoa luovaan työskentelyyn.

– Elämä ei voi olla pelkkää taidetta koko ajan. Mutta ei sekään, jos on kuusi kuukautta tai vuoden tekemättä taidetta, tarkoita ettei ole enää taiteilija, hän pohtii.

Ward puhuu sujuvaa suomea, mutta Rääkkylää hän kuvailee englanninkielisellä termillä home from home. Hän kertoo Pohjois-Karjalassa asumisen merkitsevän sitä, että hän on löytänyt itselleen kodin.

– En tarvitse paljoa tavaroita tai rahaa. Haluan vain elää rauhassa. Täällä Pohjois-Karjalassa, Rääkkylässä, olen saanut mahdollisuuden siihen.