Pinosta poimittu kirja imaisee sohvalle istuutuvan lukijan hetkessä mukaansa. Kiinnostavan tarinan pyörteissä hengitys tasaantuu ja hartiat rentoutuvat. Täällä on lupa karistella mielestä päivän askeltavoitteet ja vastausta odottelevat sähköpostit. Puhelinkaan ei kilkata. Se on äänettömällä.

Hiljainen tila on taiteilija Minna Mänttärin installaatio ja performanssi, joka kutsuu kävijänsä olemaan yhdessä hiljaa. Älylaitteiden käyttö ja tarpeeton puhuminen on kielletty. Sen sijaan tilassa voi istahtaa lukemaan kirjaa, ratkomaan ristikoita tai vaikkapa piirtämään.

­­– Tärkeintä on se, että mitään ei tarvitse tehdä, jos ei halua. Voi vaikka vain istua ja tuijottaa ikkunasta ulos tai ottaa torkut päiväuninurkassa, Mänttäri kertoo.

Teos on jatko-osa taiteilijan aiemmalle Lukutoukka-teokselle, joka oli esillä Lappeenrannassa reilu vuosi sitten. Olohuonemainen tila, jonne ihmiset saivat tulla lukemaan yhdessä kirjoja, keräsi paljon hyvää palautetta ja jalostui lopulta ajatukseksi Hiljaisesta tilasta.

Alun perin teoksen nimeksi piti tulla Hiljainen huone, kunnes eräänä päivänä Mänttäri oli laittamassa puhelintaan äänettömälle, kun hän huomasi valikossa lukevan “hiljainen tila”. Nimi oli kuin tehty teokselle, joka kannustaa ottamaan enemmän etäisyyttä älylaitteisiin.

Taide on yhteydenpitoa itseen ja muihin

Minna Mänttäri on taiteiden moniosaaja. Hän kuvailee esittäviä taiteita ensirakkaudekseen, mutta myös kuvataide, valokuvaus, kirjoittaminen ja musiikki ovat löytäneet paikkansa hänen sydämestään. Taidetta itsessään hän pitää välineenä, jonka avulla ihminen voi ymmärtää paremmin itseään ja muita.

–       Taiteen avulla voi esittää sellaisia kysymyksiä, että tunnistatko sinäkin tämän ilmiön tai tunteen. Yleensä aina joku toinenkin tunnistaa sen saman, hän kertoo.

Viimeisimpänä Mänttäri on hakenut vastauksia kysymyksiinsä performanssitaiteesta. Yksi siihen liittyvistä oivalluksista kohdistuu performanssin luonteeseen.

–       Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että juostaan kadulla ilman paitaa tai kaadetaan maitoa päälle vaan se voi olla jotain niinkin yksinkertaista ja hienovaraista kuin kirjan lukeminen hiljaa paikoillaan, Mänttäri havainnollistaa.

Taiteilija kertoo saavansa usein inspiraationsa sitä kautta, että jokin asia ottaa päähän niin paljon, että sen aiheuttama ärsytys kanavoituu teokseksi. Hiljainen tila syntyi kyllästymisestä siihen, kuinka nykypäivänä ihmisten tulee olla aina vain tehokkaampia ja jatkuvasti tavoitettavissa.

Säätiö tekee kulttuurityötä näkyväksi myös Etelä-Karjalassa

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö myönsi Mänttärille tänä vuonna 15 000 euron työskentelyapurahan taiteelliseen työskentelyyn ja Hiljaisen tilan toteuttamiseen. Puolen vuoden työskentelyapuraha on taiteilijalle ensimmäinen laatuaan, ja Mänttäri kokee sen merkitsevän hänelle erityisesti nähdyksi tulemista.

–    Samalla se on viesti siitä, että täällä Etelä-Karjalassa tehdään tukemisen arvoista kulttuurityötä, hän toteaa.

Taiteen lisäksi myös karjalaisuus on tärkeä osa Mänttärin identiteettiä. Hänen äidin puolen isovanhempansa olivat kotoisin rajantakaisesta Karjalasta, ja taiteilija itse on viettänyt suurimman osan elämästään Lappeenrannassa. Hänen luonteessaan ilmentyy koko karjalaiseksi miellettävä tunnekirjo.

–  Tunnistan itsessäni vahvasti kaksi naista: on se huumor’karjalainen ja itkijänainen. Suuret tunteet ovat monesti läsnä niin hyvässä kuin pahassakin.

Hiljainen tila sijaitsee Mänttärin kotikaupungissa, Karjalankulman talossa, joka seisoo jylhänä maamerkkinä Lappeenrannan keskustassa. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön omistama rakennus on tärkeä osa kaupungin katukuvaa ja kulttuurihistoriaa. Minna Mänttärillä on myös henkilökohtainen suhde rakennukseen.

–    Minun ja säätiön yhteinen tarina on alkanut oikeastaan jo yli 20 vuotta sitten, kun olen asunut tässä kyseisessä Karjalankulman talossa. Elin silloin parikymppisenä ihanaa nuoruusaikaa, ja siltä ajalta on todella lämpimiä muistoja tästä talosta.

Hiljainen tila on koettavissa Karjalankulmassa Lappeenrannassa 26.10.2025 asti.