Nurmeksessa, Valtimon Halmejärvellä, sijaitsee maamme ainoa vaara-asutusmuseo, Murtovaaran talomuseo. Vuonna 1972 perustettu museo koostuu yhteensä 16 hirsirakennuksesta eri vuosisadoilta, aina 1840-luvulta lähtien. Olemme tällä kertaa saapuneet tähän idylliseen kohteeseen, jonne Valtimon kylältä on matkaa noin 20 kilometriä. 

Museon parkkipaikalla meitä odottaa talomuseon emäntä, yrittäjä Wilma Klippel. Klippel tervehtii iloisesti ja ohjaa peremmälle. Auto saa jäädä parkkipaikalle, sillä pihaan ei sillä oikein pääsee. Loppumatka, noin puoli kilometriä, taittuukin mukavasti jalkaisin. Ja mikäs siinä, kun aamuauringon säteet ja kaunis luonto koristavat matkaa. 

Pian edessämme häämöttää Murtovaaran tila. Asetumme Klippelin johdolla vuonna 1895 rakennettuun päärakennukseen, jossa hän tarjoaa ensitöikseen kahvit ja pientä purtavaa. Saksassa syntynyt Klippel on juurtunut Nurmekseen hyvin ja nauttii työstään Murtovaarassa. Työ museossa on vaihtelevaa ja monipuolista.

-Hoidan ja kunnostan muun muassa talomuseon rakennuksia, ympäristöä ja ylläpidän museotoimintaa. Mulla on aina heinäkuussa palkattu myös kesäopas. Sitten kun tänne tulee ryhmiä tai koululaisia, niin olen itse vetämässä museokierroksia. Tää on tosi monipuolinen ja vähän hullukin yritystoiminta, Klippel naurahtaa iloisesti.

Murtovaaran ohella Klippel työskentelee Valtimo-seurassa museokuraattorina. Työnsä ohella hän muun muassa kerää aineistoa Ylä-Karjalan terveyden- ja sairaanhoidon historiaan, korjaa yhtä omistamaansa vuokrataloa, säveltää ja tekee käsitöitä. 

Meidän onneksemme rakennukset ovat säilyneet täällä

Murtovaaran historia on pitkä ja se ulottuu aina vuoteen 1843, jolloin silloista mäkitupaa alkoi asuttamaan Saastamoisten suku. Tämän jälkeen sitä asuttivat Lipposet, jotka laajensivat aluetta ja saivat lopulta sille kruununmetsätorppa-oikeudet. Tämän myötä tila siirtyi valtion omistukseen ja Lipposista tuli tilan vuokraviljelijöitä eli torppareita. 

-Vuokra maksettiin töinä. Tähän kuuluivat muun muassa jokavuotinen peltojen ja niittyjen laajentaminen sekä ojankaivuu. Valtio puolestaan hoiti rakennuksia valvomalla niiden kuntoa ja määräämällä korjauksia. Kruununmetsätorpparin etuihin kuului lisäksi metsätyömiesten ja uittomiesten yövyttäminen, mistä tuli tärkeä osa torpan toimeentuloa, sillä tila sai myydä miehille ruokaa, Klippel lisää.

1930-luvulla kruununmetsätorppa lunastettiin Lipposten perintötilaksi. Lipposet asuttivat Murtovaaraa aina 1960-luvulle saakka, jolloin sen viimeinen omistaja Otto Lipponen kuoli. Tämän jälkeen tila myytiin Hakkaraisten serkuksille, jotka myivät tilaa ympäröivät metsät. Myös tilan rakennuksia yritettiin myydä tuloksetta eteenpäin eri ulkomuseoille, kuten Seurasaaren ja Skansenin ulkomuseolle.

-Meidän onneksemme rakennukset ovat säilyneet täällä. Täällä saa paljon paremman käsityksen siitä, miten ennen elettiin kuin jossain täyteen rakennetussa ulkomuseossa, Klippel toteaa.

Vuonna 1967 Murtovaaran tila myytiin lopulta Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle, joka muutti tilan Alfred Kolehmaisen piirustusten perusteella talomuseoksi. Museo avattiin yleisölle vuonna 1972. Kaupan mukana museokiinteistön ohella siirtyi tilan viimeisen omistajan, Otto Lipposen tytär, Hilja Lipponen. 

-Hiljalle annettiin elinikäinen asumisoikeus täällä. Hän muutti täältä pois vasta vuonna 1985. Siihen asti museokävijät saivat haastatella häntä. Hilja oli mahtava nähtävyys, sillä hän pystyi kertomaan omista lapsuuden ajoistaan täällä tilalla, Klippel kertoo.

Täällä jollain tavalla kiire häviää

Murtovaaran talomuseo kerää edelleen joka kesä kävijöitä, niin uusia kuin vanhoja. Viime kesänä (2022) museossa kävi noin 400 vierasta. Klippelille Murtovaaraa merkitsee monia asioita, erityisesti pysähtyneisyyttä.

-Täällä jollain tavalla kiire häviää, vaikka tämä onkin mun yritystoimintaa. Äänet, jotka täällä kuuluvat, ovat luonnon ääniä tai oven narinaa, Klippel pohtii.

Myös karjalainen perinne on vahvasti läsnä Murtovaarassa. Sitä tukevat niin rakennukset kuin tilan pitkä historia. Klippelille karjalaisuus merkitsee kotia ja mielenlaatua. 

-Karjalaisuus on joustavuutta ja vähän myös pilke silmäkulmassa elämistä. Asioita ei oteta liian vakavasti, mutta sopiva etäisyys pidetään kuitenkin, ettei tulla ihan iholle. Tunnen itseni karjalaiseksi, vaikka olenkin syntynyt Saksassa, Klippel lisää.

Museon tulevaisuus näyttää hyvältä. Klippel toivoo, että kaikki sen rakennukset säilyisivät myös jatkossa ja niistä pidettäisiin hyvää huolta. Myös yhä useamman paikkakuntalaisen tulisi Klippelin mukaan käydä tutustumassa Murtovaaraan. 

-Henkilökohtainen toiveeni on se, että kaikki nurmeslaiset koululuokat kävisivät täällä vähintään 2–3 kertaa koulu-uransa aikana pitämässä sellaisen Murtovaara-päivän, jossa katsottaisiin eri kulmilta tätä Murtovaaran historiaa. Toivon toki, että tänne löytäisivät myös linja-auto-porukat, jo ihan taloudenkin kannalta, Klippel päättää hymyssä suin.

Keskustelun päätyttyä, käymme läpi vielä museoaluetta. Nähtävää riittää paljon ja samoin kerrottavaa. Museolla on paljon annettavaa. Pihapiiriä koristavat rakennusten ohella niin niityt monine kukkineen kuin räystäspääskyt, jotka lentelevät pitkin pihapiiriä. Päivä on kauneimmillaan ja Murtovaaraa loitossaan.