Kansainvälinen säätiöpäivä

Keskiviikkona 1. lokakuuta 2025 Euroopassa vietetään kansainvälistä säätiöpäivää. Tämän merkkipäivän myötä haluamme nostaa esiin vuonna 1950 perustetun Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön merkittävän roolin kulttuurin, tutkimuksen ja taiteen edistämisessä. Säätiö on myöntänyt vuosittain apurahoja ja avustuksia monenlaisille hankkeille, jotka tukevat tutkimusta, taiteellista työskentelyä, kulttuuritapahtumia sekä opiskelumahdollisuuksia.

Säätiömme tavoitteena on turvata karjalaisen kulttuurin elinvoimaisuus ja monimuotoisuus. Haluamme, että karjalainen kulttuuri säilyttää taloudellisen ja henkisen voimansa, mikä mahdollistaa omaleimaisuuden sekä jatkuvan uudistumisen. Pitkäjänteisellä toiminnallamme vaalimme karjalaista perinnettä, historiaa, tutkimusta ja uuden kulttuurin rakentamista.

Liity mukaan juhlistamaan säätiöpäivää ja sen merkitystä kulttuurimme vaalimisessa!

Tutustu myös säätiöt ja rahastot -järjestöön, joka on Suomen ainoa säätiöiden etu- ja tukijärjestö.

Vuonna 2025 Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön taitelija-apurahan sai mm. irlantilaissyntyinen kuvataitelija Patrick Ward, joka muuttaa romurautaa taideteoksiksi. Taide voi siis olla myös kierrätystä ja ympäristöstä huolehtimista.

Lisätietoa säätiöistä ja apurahoista löydät säätiöt ja rahastot -yhdistyksen verkkosivuilta. 1.10. yhdistys julkaisee tilastoja siitä, kuinka paljon apurahoja ja avustuksia säätiöt myönsivät valtakunnallisesti viime vuonna.

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.