70 vuotta karjalaisen kulttuurin puolesta

Karjalaisen kulttuurin edistämiseen tähtäävän sivistysrahaston tai säätiön perustaminen nousi ensimmäisen kerran esille Pohjois-Karjalan maakuntapäivillä huhtikuussa 1948. Pohjois-Karjalan katsottiin olevan suotuisin maaperä karjalaisuuden säilyttämiselle sodanjälkeisessä Suomessa.

Rahastoasiaa valmisteli toimikunta, johon kuuluivat joensuulaiset pastori Antti Kukkonen, agronomi K. A. Herkamo, kaupungin pormestari O. U. Ruutu ja hänen puolisonsa maisteri Paula Ruutu. Maakuntaliiton hallitus valitsi rahastolle isännistön, johon kuului aikansa karjalaisia vaikuttajahahmoja mm. piispa Eino Sormunen ja Repola-Viipuri Oy:n toimitusjohtaja Eino J Aro.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön perustettiin helmikuussa 1950 ja säätiön peruspääomaksi vahvistettiin 100 000 markkaa – vuoden 2000 rahana 14 500 markkaa eli 2437 euroa. Ensimmäinen puolen miljoonan markan lahjoitus tuli Repola-Viipuri Oy:ltä.

KKES:n ensimmäiseksi asiamieheksi palkattiin varatuomari Simo Härkönen, jonka toimikausi kesti vuoteen 1958 saakka. Suurin osa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön alkuperäisistä toimijoista oli entisiä karjalaisosakunta-aktiiveja, joiden keskuudessa muodostui myös säätiön aatteellinen pohja. Maantieteelliseksi toiminta-alueeksi määriteltiin Suomen Karjala ja säätiön kotipaikaksi Joensuu.

Mitä on karjalaisuus?

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön toiminnan peruskysymyksiä ovat perustamisesta saakka olleet ”mitä on Karjala” ja ”mitä on karjalaisuus”. Ensimmäisen toimintavuosikymmenen aikana kysymyksiin pyrittiin vastaamaan tallentamalla karjalaista perinnettä ja rakentamalla karjalaista tulevaisuutta.

Kulttuuritoiminnan muotojen vakiinnuttamiseksi säätiölle laadittiin 1960-luvulla karjalaisen kulttuuritoiminnan kokonaisohjelma. Ohjelmassa säätiön toiminta muotoiltiin karjalaisen perinteen keräämiseksi ja tallentamiseksi, aineiston luetteloinniksi sekä aineistoon perustuvien tieteellisten tutkimusten laatimiseksi ja julkaisemiseksi.

Tieteellisessä toiminnassa painopistealoiksi määriteltiin karjalaiset murteet ja nimistö, historia, arkeologia, kansanperinne ja karjalainen kansanmusiikki sekä sosiologia, julkaisutoiminta, taiteet ja kotiseututoiminta. Myös museot, kirjastot, kuvakokoelmat ja karjalainen bibliografia saivat kokonaisohjelmassa huomiota. Vielä nykyisinkin karjalaisen kulttuurin- ja Karjalan historian tutkimus, karjalainen kotiseututyö ja karjalaisten taiteilijoiden tukeminen ovat säätiön kulttuuritoiminnan peruskiviä. Vuonna 2018 säätiö avasi tieteelle hakuun uuden apurahaohjelman ”kolmannen sukupolven karjalaisuus”, josta tuettujen tutkimustulosten perusteella on tarkoitus saada vastauksia esimerkiksi siihen, kuinka karjalainen identiteetti nykyisin koetaan ja miten karjalaisiksi mieltävien ihmisten arjessa näkyy ja mitä karjalaisuus heille merkitsee.

Säätiön oma kulttuuritoiminta – perinteen kerääminen ja julkaisutoiminta – on muuttanut muotoaan vuosikymmenten kuluessa. 2000-luvulle saakka Karjalantalon, Parppeinvaaran alueen sekä Murtovaaran talomuseon toimintojen järjestämisen ja rakennusten ja alueiden ylläpitämisen on katsottu kuuluvan säätiön kulttuuritoiminnan piiriin.

Ilomantsissa ja Valtimolla kotiseutuyhdistysten ja aktiivisten karjalaiskulttuurin harrastajien varassa elänyt toiminta hiipui vähitellen toimijoiden ikääntymisen myötä. Palveluiden ja sisällöntuotannon kohentamiseksi alueet on pyritty hoitamaan ostopalvelusopimuksin paikallisten yrittäjien kanssa tai muuttamalla kohteiden omistussuhteita yhtiömuotoisiksi.

Kannustusta aktiivisuuteen

Säätiön alkuvuosina apurahojen määrä oli niukan talouden vuoksi rajallinen. Apurahojen myöntämisen kantavana periaatteena on ollut hankkeiden käytiin saaminen ja apurahan saajan aktivoiminen. Apurahat on jaettu pääsääntöisesti 1960-luvulla laaditun Karjalaisen kulttuurin kokonaisohjelman mukaisesti. Pohjoiskarjalaisten nuorten opiskelua ryhdyttiin tukemaan 1970-luvulla Cederbergin lahjoituksen ja rahaston myötä.

Ensimmäisen viidenkymmenen vuoden aikana säätiö oli jakanut kaikkiaan nelisen tuhatta apurahaa, kokonaismäärältään yhteensä 33 miljoonaa markkaa, eli noin 600 000 euroa. 1960-luvulta 1980-luvulle vuosittain myönnettyjen apurahojen määrä pysyi alle 250 000 markan, mutta 1980-luvun puolivälistä alkaen apurahoihin käytetty määrä nousi ripeästi yli kahteen miljoonaan markkaan.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenten aikana apurahoihin käytettiin vuosittain keskimäärin 400.000 euroa. Vuodesta 2019 alkaen säätiön apurahoihin on taloussuunnitelmassa varattu 600.000 euroa ja kulttuuritoimintaan, joka sisältää apurahojen lisäksi myös kulttuuri- ja perinnerakennusten ylläpidon, käytetty vuosittain lähes 800.000 euroa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana säätiö on käyttänyt karjalaisen kulttuurin edistämiseen 5,6 miljoonaa euroa, josta tieteelle 1,4 miljoonaa euroa, taiteelle n. 1000.000 euroa, pohjois- ja eteläkarjalaiseen kulttuuritoimintaan 1,5 miljoonaa euroa ja siirtokarjalaisyhteisöjen hankkeisiin yli 100.000 euroa. Pohjoiskarjalaisten nuorten opiskelua säätiö on tukenut yli 500.000 eurolla. Vuosina 2010 ja 2017 säätiö osallistui Itä-Suomen yliopiston ja Lappeenrannan Teknillisen yliopiston varainkeräyksiin yhteensä 330.000 eurolla.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön kulttuuritoimintojen painopiste on 2000-luvulla muuttunut itse harrastamisesta kulttuuritoimijoiden tukemiseksi. Säätiön omaisuuden kasvun myötä varallisuudenhoito on työllistänyt entistä enemmän sekä luottamushallintoa että toimihenkilöitä. Huomattavan kiinteistöomaisuuden kehittämistä, hallintoa ja hoitoa ei enää ole ollut tarkoituksenmukaista järjestää ulkopuolisten voimin tai talkootyönä.

Lahjoituksia

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön omaisuus on kertynyt lahjoituksista ja sijoitusten tuotoista. Säätiön perustamisesta vuoteen 1975 lahjoituksia oli saatu yhteensä noin 1 800 000 markkaa. Lahjoitukset saatiin pääsääntöisesti Pohjois-Karjalasta. 1980-luvun alkupuolelle saakka säätiö keräsi varoja myös lähettämällä ”kerjuukirjeitä” yrityksille ja liikelaitoksille. Kauppaneuvos Eino J Aro, hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja keräsi varoja myös laajalta liikekumppaniverkostoltaan ja joensuulaisilta, karjalaisuutta arvostavilta yrittäjiltä ja liikemiehiltä.

Kymmenen viime vuoden aikana säätiön saamien pääomalahjoitusten arvo on n. 8,5 miljoonaa euroa, johon suurimpina sisältyvät vuonna 2008 edesmenneen rouva Irene Turusen testamenttilahjoitus, perukirja-arvollaan, 2,4 miljoonaa euroa ja vuonna 2016 joensuulaisen liikemiehen, Väinö Toron, testamentilla ja rouva Taimi Toron lahjoituksella saatu n. 2,6 miljoonan euron arvoinen pääomalahjoitus.

Nimikkorahastot

1970-, 1980- ja 1990-luvuilla säätiön saamista lahjoituksista perustettiin lukuisa määrä nimikkorahastoja. Näistä ensimmäinen oli agronomi Aarne Cederbergin testamenttilahjoituksesta perustettu rahasto vuonna 1970. Nimikkorahaston perustaja on voinut lahjoituksen käyttötarkoitusta määrätessään kohdentaa siitä jaettavia apurahoja säätiön yleistarkoituksen mukaisesti.

Nimikkorahastojen yhteinen pääoma oli 1980-luvun lopussa lähes 14 miljoonaa markkaa, vuonna 1999 28,4 miljoonaa markkaa ja vuonna 2002 euromääräinen pääoma oli noin 5, 5 miljoonaa. Vuoden 2020 lopussa säätiössä oli 41 nimikkorahastoa, joiden arvo taseessa oli yhteensä 14,2 miljoonaa euroa.

Alku sijoitustoiminnalle

Säätiön sijoitustoiminnan voidaan varsinaisesti katsoa alkaneen joensuulaisen talousneuvos E. J. Huttusen vuonna 1956 säätiölle testamenttaamasta Kauppakulman liiketalosta, josta tuli säätiön ensimmäinen sijoituskiinteistö. Vuonna 1959 säätiö osti Lappeenrannasta Karjalankulman liikekiinteistön, mikä Karjalantalon rakentamisen kera aiheutti myös merkittävän velkataakan. Sijoitukset osoittautuivat kuitenkin tuottaviksi ja pian niiden tuotoista voitiinkin osoittaa varoja säätiön tarkoituksen toteuttamiseen.

Säätiön omaisuudenhoitojärjestelmä uusittiin vuonna 1995. Uudistuksen tuloksena säätiön sijoitusvarallisuus inventoitiin sen hetkisen käyvän arvon mukaan. Myös nimikkorahastojen osuudet määriteltiin, jolloin kullekin saatiin lähtöpääoma. Uudessa järjestelmässä säätiön ja nimikkorahastojen omaisuutta hoidetaan yhtenä kokonaisuutena ja vuotuinen nettotuotto jaetaan kunkin vuoden lopussa rahastoille ja säätiölle osuussuhteiden mukaan.

Säätiön varallisuus, samoin kuin sen tuloksesta jaettavien apurahojen summa, ovat jatkaneet tasaista kasvuaan. Säätiön taseen loppusumma vuonna 2019 on 27,5 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste n. 85 prosenttia. Vuoden 2020 sijoitusomaisuuden arvo säätiön taseessa on lähes 30 miljoonaa euroa ja omaisuuden käypä arvo on noin 40 miljoonaa euroa, joka pääosin muodostuu asuin- ja liikekiinteistöjen osakkeista. Sijoitustoiminnan vuosittaiset tulot ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana vajaasta kahdesta miljoonasta kolmeen miljoonaan euroon, ja tuottokin miljoonasta 1,5 miljoonaan euroon.