Etusivu » Blogi » Kulttuurikeskus Siihtala

Kulttuurikeskus Siihtala

Tekoja Karjalasta

Tomi Kervinen ja Ella Törmikoski uskovat taiteen maailmaa parantavaan voimaan.

Kulttuuritehdas Siihtala sijaitsee Vanhan Nurmeksentien varressa aivan Joensuun keskustan tuntumassa. Tehtaan tavoitteena on ylläpitää kulttuurista moninaisuutta ja tarjota monipuolisia kulttuurielämyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin.

-Kulttuuritehdas Siihtala on kulttuurikeskus, joka on esittävälle taiteelle ja erilaisille kulttuuritoiminnoille pyhitetty paikka. Samanaikaisesti se on myös erilaisten yhdistysten ja kulttuuritoimijoiden kokoontumispaikka sekä useiden taiteilijoiden työpaikka, teatterinjohtaja ja ohjaaja Tomi Kervinen kertoo.

Kulttuuritehdas Siihtalaa organisoi Teatteri Otsot Ry, joka järjestää teatteriesityksiä Teatteri Traktori -nimen alla. Yhdistys vastaa lisäksi tehtaan kehittämisestä ja uudistamisesta. Kulttuuritehdas Siihtalan tarina alkoi halusta tehdä teatteritoimintaa ympärivuotisesti. 

-Halusimme tehdä ympärivuotisesti teatteria isolla mittakaavalla, ja etsimme pitkään sopivaa paikkaa ympäri kaupunkia, kunnes lopulta löysimme nämä tilat. Meille tärkeää oli se, että tilat olisivat mahdollisimman monipuoliset ja helposti muokattavat, taidekasvattaja ja taidealan ammattilainen Ella Törmikoski sanoo.

Kulttuuritapahtumia jokaiseen makuun

Kulttuuritehdas Siihtalassa on tarjolla monipuolisesti erilaisia kulttuuritapahtumia ympäri vuoden. Tehtaalla on järjestetty muun muassa taidenäyttelyitä, musiikki- ja stand up -iltoja, teatteriesityksiä ja elokuvanäytöksiä sekä tanssikursseja.

Kulttuuritehtaan tiloissa toimii myös Pieni Taidekauppa. Taidekauppaa pyörittää nuori joukko paikallisia kuvataiteilijoita.

-Pienen Taidekaupan tarina alkoi siitä, kun paikallisilla kuvataiteilijoilla oli tarvetta saada omia töitään esille. Aiemmin paikalliset kuvataiteilijat olivat hyvin innostuneita erilaisista pop up -myyntitapahtumista, minkä kautta he ovat saaneet tuotua teoksia ihmisten pariin. Tämän pohjalta saimme sitten idean kiinteästä myyntipisteestä. Tulevaisuudessa tarkoituksenamme olisi myös tehdä verkkokauppa taiteelle, Törmikoski kertoo.

Musiikkitapahtumien osalta Kulttuuritehdas on ollut erittäin suosittu tapahtumapaikka. 

-Tilojemme pienemmällä puolella, Korjaamolla, oli alkusyksystä vuonna 2019 monia klubi-iltoja, joissa on esiintynyt artisteja ja yhtyeitä lukuisista eri genreistä. Tällaiselle toiminnalle ja tiloille on selvästi ollut tarvetta, sillä musiikkitapahtumissamme on ollut paljon katsojia, Kervinen sanoo.

Kulttuuritehdas Siihtalasta löytyy paljon tapahtumia myös lapsiperheille.

-Teatteri Traktori on lastenkulttuurikeskus, joka järjestää Kulttuuritehdas Siihtalassa monenlaisia kivoja tapahtumia lapsiperheille, jotka osallistavat koko perheen taiteen pariin, Törmikoski hymyilee.

Kulttuuritehtaalla toimii monien eri alojen osaajia, minkä ansiosta tapahtumia on pystytty järjestämään monissa eri muodoissa niin paikan päällä kuin etänäkin. Saman päivän aikana tehtaalla voi olla tarjolla useita eri tapahtumia, joten sopivia kulttuurielämyksiä löytyy varmasti jokaisen makuun. 

-Ensimmäisen toimintavuoden aikana meillä oli 10 000 kävijää ja pari sataa tapahtumaa, vaikka virallisia avajaisia ei ole vielä järjestetty ja vallitseva pandemiatilanne on estänyt tapahtumien järjestämisen pitkäksi aikaa, Kervinen kertoo.

Pienestä Taidekaupasta löytyy monipuolisesti useiden taiteilijoiden töitä.

Monipuolisille tiloille ja kulttuurikokemuksille ollut paljon kysyntää

Paikalle on ollut selvästikin kysyntää. Kulttuuritehdas Siihtala on saanut paljon hyvää palautetta niin vierailijoilta kuin muiltakin järjestöiltä.

-Meille tekijöille tämä paikka on todella tärkeä. Myös ihmiset, jotka ovat tänne jo ehtineet katsomaan ja kokemaan asioita, niin ovat kyllä tulleet uudestaankin. Tämähän ei ole ainut paikka Joensuussa, jossa on tämän kaltaista toimintaa, mutta täydennämme kivasti kaupungin runsasta kulttuuritarjontaa, Kervinen kertoo.

-Tilojemme hienous piilee siinä, että meillä on paljon korkeutta ja leveyttä joka suuntaan, mikä mahdollistaa erilaista ilmaisua kuin pienemmissä tiloissa. Nuorille taiteentekijöille, kuten itselleni, on tärkeää, että löytyy sellaisia paikkoja, missä pääsee ja mahtuu tekemään monipuolisesti taidetta, Törmikoski sanoo.

Kulttuuritehtaan tapahtumissa halutaan tarjota laajoja kokemuksia monille eri aisteille.

-Teatterikokemuksiimme liittyy paljon muutakin kuin itse esitys. Haluamme esityksiemme olevan ikään kuin immersiivinen maailma, joka on alusta asti kokemuksessa mukana, kun tullaan sisään tilaan, Törmikoski kertoo.

Kulttuuritehtaan katsomossa on yli 200 paikkaa, mikä mahdollistaa suuretkin yleisömäärät.

Jatkuvaa kehitystä ja uudistumista

Kulttuuritehdas Siihtala on järjestänyt jo yli vuoden ajan erilaisia tapahtumia, vaikka virallisia avajaisia tehtaalle ei ole vielä pidetty. Tulevaisuutta varten tehtaalla on suunnitteilla todella paljon tapahtumia. Luvassa olisi muun muassa ensi-iltoja, lasten tapahtumia, elokuvaa ja teatteria yhdistäviä tapahtumia ja työpajoja, mikäli pandemiatilanne helpottaa syksyksi.

-Jos kaikki menisi, kuten toivoisimme, niin päästäisiin avaamaan täydessä mitassa heti koronan jälkeen syksyllä. Tavoitteenamme olisi saada tekniikkaamme kehitettyä entisestään ja näin madaltaa kynnystä tulla mukaan Kulttuuritehtaan toimintaan. Haluamme saada tänne luovaa ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Toivomme myös, että muutkin toimijat löytäisivät kotipaikkansa täältä. Sitä kautta saisimme yhteistyötä eri ryhmien välille lisää entisestään, Kervinen sanoo ja jatkaa:

-Joensuu on erittäin mielenkiintoinen ja rikas kaupunki kulttuuritarjonnaltaan, minkä vuoksi olemme todella ylpeitä siitä, että voimme olla osa tätä kulttuurikeskusten verkostoa. Haluamme kehittyä jatkuvasti ja saada mukaan uusia tekijöitä. Meillä on ovet auki ja kahvipannu aina lämpimänä. Tervetuloa mukaan toimintaamme.