SÄÄTIÖN KUUSI VUOSIKYMMENTÄ
1950 - 2010
60-vuotisjuhlajulkaisu "MUUTTUVAT LAULUT"
PERUSTAMINEN
”sivistysrahasto karjalaisille”
Karjalaisen kulttuurin edistämiseen tähtäävän sivistysrahaston tai säätiön perustaminen nousi ensimmäisen kerran esille Pohjois-Karjalan maakuntapäivillä huhtikuussa 1948. Pohjois-Karjalan katsottiin olevan suotuisin maaperä karjalaisuuden säilyttämiselle sodanjälkeisessä Suomessa. Rahastoasiaa valmisteli toimikunta, johon kuuluivat joensuulaiset pastori Antti Kukkonen, agronomi K. A. Herkamo, kaupungin pormestari O. U. Ruutu ja hänen puolisonsa maisteri Paula Ruutu. Maakuntaliiton hallitus valitsi rahastolle isännistön, johon kuului aikansa karjalaisia vaikuttajahahmoja mm. piispa Eino Sormunen ja Repola-Viipuri Oy:n toimitusjohtaja Eino J Aro.
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön perustettiin helmikuussa 1950 ja säätiön peruspääomaksi vahvistettiin 100 000 markkaa - vuoden 2000 rahana .
14 500 markkaa eli 2437 euroa. Ensimmäinen lahjoitus, puoli miljoonaa markkaa, tuli Repola-Viipuri Oy:ltä. KKES:n ensimmäiseksi asiamieheksi palkattiin varatuomari Simo Härkönen, jonka toimikausi kesti vuoteen 1958 saakka. Suurin osa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön alkuperäisistä toimijoista oli entisiä karjalaisosakunta-aktiiveja, joiden keskuudessa muodostui myös säätiön aatteellinen pohja. Maantieteelliseksi toiminta-alueeksi määriteltiin Suomen Karjala ja säätiön kotipaikaksi Joensuu.
KULTTUURITOIMINTA
”mitä on Karjala, mitä on karjalaisuus?”
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön toiminnan peruskysymyksiä ovat perustamisesta saakka olleet ”mitä on Karjala” ja ”mitä on karjalaisuus?” Ensimmäisen toimintavuosikymmenen aikana kysymyksiin pyrittiin vastaamaan tallentamalla karjalaista perinnettä ja rakentamalla karjalaista tulevaisuutta. 1960-luvulla kulttuuritoiminnan muotojen vakiinnuttamiseksi säätiölle laadittiin karjalaisen kulttuuritoiminnan kokonaisohjelma, jossa toiminta muotoiltiin karjalaisen perinteen keräämiseksi ja tallentamiseksi, aineiston luetteloinniksi sekä aineistoon perustuvien tieteellisten tutkimusten laatimiseksi ja julkaisemiseksi. Tieteellisessä toiminnassa painopistealoiksi määriteltiin karjalaiset murteet ja nimistö, historia, arkeologia, kansanperinne ja karjalainen kansanmusiikki sekä sosiologia, julkaisutoiminta, taiteet ja kotiseututoiminta. Myös museot, kirjastot, kuvakokoelmat ja karjalainen bibliografia saivat kokonaisohjelmassa huomiota. Vielä nykyisinkin karjalaisen kulttuurin- ja Karjalan historian tutkimus, karjalainen kotiseututyö ja karjalaisten taiteilijoiden tukeminen ovat säätiön kulttuuritoiminnan peruskiviä.
Säätiön oma kulttuuritoiminta – perinteen kerääminen ja julkaisutoiminta – on muuttanut muotoaan vuosikymmenten kuluessa. 2000-luvulle saakka Karjalantalon, Parppeinvaaran alueen ja Murtovaaran talomuseon sekä myöhemmin Olli Tiaisen majan toimintojen järjestämisen ja rakennusten ja alueiden ylläpitämisen on katsottu kuuluvan säätiön kulttuuritoiminnan piiriin. Ilomantsissa ja Valtimolla kotiseutuyhdistysten ja aktiivisten karjalaiskulttuurin harrastajien varassa elänyt toiminta hiipui vähitellen toimijoiden ikääntymisen myötä. Palveluiden ja sisällöntuotannon kohentamiseksi alueet on pyritty hoitamaan ostopalvelusopimuksin paikallisten yrittäjien kanssa tai muuttamalla kohteiden omistussuhteita yhtiömuotoisiksi.
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä apurahoja ja avustuksia sääntöjensä mukaiseen toimintaan. Alkuvuosina apurahojen määrä oli niukan talouden vuoksi rajallinen. Apurahojen myöntämisen kantavana periaatteena on ollut hankkeiden käytiin saaminen ja apurahan saajan aktivoiminen työhön, ”annettiin vähän, mutta innostettiin tekemään”. Apurahat on jaettu pääsääntöisesti 1960 luvulla laaditun Karjalaisen kulttuurin kokonaisohjelman mukaisesti, kuitenkin eri aikakausina eri asioita painottaen. Pohjoiskarjalaisten nuorten opiskelua ryhdyttiin tukemaan 1970-luvulla Cederbergin lahjoituksen ja rahaston myötä.
Ensimmäisen viidenkymmenen vuoden aikana, 2000-luvulle tultaessa, säätiö oli jakanut kaikkiaan nelisen tuhatta apurahaa, kokonaismäärältään yhteensä 33 miljoonaa markkaa, eli noin 600 000 euroa. 1960-luvulta 1980-luvulle vuosittain myönnettyjen apurahojen määrä pysyi alle 250 000 markan (n. 42.000 €), mutta 80-luvun puolivälistä alkaen apurahoihin käytetty määrä nousi ripeästi yli kahteen miljoonaan markkaan (n. 336 000 €). 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana sekä apurahojen lukumäärää että yksittäisten apurahojen summaa on voitu edelleen kasvattaa. Vuonna 2005 apurahoihin käytettiin jo 375 000 € ja vuonna 2009 470.000 €.
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön kulttuuritoimintojen painopiste on 2000-luvulla muuttunut itse harrastamisesta kulttuuritoimijoiden tukemiseksi. Säätiön omaisuuden kasvun myötä varallisuudenhoito on työllistänyt entistä enemmän sekä luottamushallintoa että toimihenkilöitä. Huomattavan kiinteistöomaisuuden kehittämistä, hallintoa ja hoitoa ei enää ole ollut tarkoituksenmukaista järjestää ulkopuolisten voimin tai talkootyönä. Viime vuosina säätiön toimintoja ja hallintoa onkin ryhdytty kehittämään siten, että sekä varsinainen toiminta ja sijoitustoiminta voidaan hoitaa asiantuntevasti ja ammattitaitoisesti.
LAHJOITUKSET JA SIJOITUSTOIMINTA
”ensin ei ollut mitään ja sitten oli velkaa”
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön omaisuus on kertynyt lahjoituksista ja sijoitusten tuotoista. Ensimmäisten vuosien aikana kasvu tapahtui lahjoitusten turvin, mutta hitaasti. Säätiön perustamisesta vuoteen 1975 lahjoituksia oli saatu yhteensä n. 1.800.000 mk (n. 302.000 €). Pääsääntöisesti lahjoitukset saatiin Pohjois-Karjalasta. 1980-luvun alkupuolelle saakka säätiö keräsi varoja myös lähettämällä ”kerjuukirjeitä” yrityksille ja liikelaitoksille. Kauppaneuvos Eino J Aro, hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja keräsi varoja myös laajalta liikekumppaniverkostoltaan ja joensuulaisilta, karjalaisuutta arvostavilta yrittäjiltä ja liikemiehiltä. Suurin yksittäinen säätiön koskaan saama lahjoitus on ollut vuonna 2008 edesmenneen rouva Irene Turusen testamenttilahjoitus, joka perukirja-arvollaan, 2.4 miljoonalla eurolla, siirtyi KKES:n omaisuudeksi.
1970- , 1980- ja 1990-luvuilla säätiön saamista lahjoituksista perustettiin lukuisa määrä nimikkorahastoja. Näistä ensimmäinen oli agronomi Aarne Cederbergin testamenttilahjoituksesta perustettu rahasto vuonna 1970. Nimikkorahaston perustaja on voinut lahjoituksen käyttötarkoitusta määrätessään kohdentaa siitä jaettavia apurahoja säätiön yleistarkoituksen mukaisesti, mutta tarkemmin. Nimikkorahastojen yhteinen pääoma 80-luvun lopussa oli lähes 14 miljoonaa markkaa (n. 2.3 M€). Vuoteen 2000 mennessä nimikkorahastojen määrä edelleen lisääntyi ja pääoma oli kaksinkertaistunut, lähes 30 miljoonaan markkaan (5 M€). Vuoden 2009 lopussa säätiössä on 32 nimikkorahastoa ja niiden yhteispääoma on noin 6.6 miljoonaa euroa.
Säätiön sijoitustoiminnan voidaan varsinaisesti katsoa alkaneen joensuulaisen talousneuvos E J Huttunen vuonna 1956 säätiölle testamenttaamasta Kauppakulman liiketalosta, josta tuli säätiön ensimmäinen sijoituskiinteistö. Vuonna 1959 säätiö osti Lappeenrannasta Karjalankulman liikekiinteistön, mikä Karjalantalon rakentamisen kera aiheutti myös merkittävän velkataakan. Sijoitukset osoittautuivat kuitenkin tuottaviksi ja pian niiden tuotoista voitiinkin osoittaa varoja säätiön tarkoituksen toteuttamiseen. Säätiön omaisuudenhoitojärjestelmä uusittiin vuonna 1995. Uudistuksen tuloksena säätiön sijoitusvarallisuus inventoitiin sen hetkisen käyvän arvon mukaan. Myös nimikkorahastojen osuudet määriteltiin, jolloin kullekin saatiin lähtöpääoma. Uudessa järjestelmässä säätiön ja nimikkorahastojen omaisuutta hoidetaan yhtenä kokonaisuutena ja vuotuinen nettotuotto jaetaan kunkin vuoden lopussa rahastoille ja säätiölle osuussuhteiden mukaan. Säätiön varallisuus, joka on pääosiltaan sijoitettu liike- ja asuinkiinteistöihin ja –huoneistoihin, on 60 vuoden aikana kasvanut huomattavaksi. Säätiön taseen arvo oli vuonna 1963 2.326.680 mk (442.000 €),
1970 6.245.380 mk (1.05 M€),
1981 11.853.900 mk (n. 2 M€),
1988 20.193.960 mk (3.4 M€),
1994 79.229.180 mk,(13,3 M€), jolloin taseeseen tehtiin Karjalankulman ja Kauppakulman peruskorjausten jälkeen arvonkorotukset.
2000-luvulla varallisuus, samoin kuin sen tuloksesta jaettavat apurahat ovat jatkaneet kasvuaan. Säätiön taseen loppusumma vuonna 2009 on jo yli
20 miljoonaa euroa ja säätiön omavaraisuusaste lähes 100 %.
Lue koko uutinen
Uutisarkisto